Oi, mitä ihanin toukokuu!

Tämä toukokuu nyt vaan on niin ihana! Pihalla kasvaa kohisten ja ensimmäiset jo kukkivat. Ja nämä ihanat vaaleanvihreän sävyt!

Viime kesänä reppanataimina hankkimani pari tarhakylmänkukkaa voivat hyvin ja toinen kukkii näin hienosti. Tämän punaisen lajikkeen nimi on Pin Wheel.

Etupihan vinopenkistä kuukahti jo viime kesänä peikonpähkinä, sen tilalle hankin hakuropajun, joka on mallia "pikkupuska", ei siis ole vartettu, kuten kai yleensä on tapana. Niitä olen muutamia kokeillut ja aina ne ennemmin tai myöhemmin paleltuvat talvella. Jospa tämä maata lähempänä kasvava versio vaikka olisi pitkäikäisempi. Sen lehdet ovat niin kauniit, että aina tämä kasvi vaan viehättää!

Koiranhammasliljat kukkivat komeasti tänä keväänä. Lehtien marmorikuvio on todella erikoinen, ja kaunis on kukkakin, Takana häämöttää kevätesikko ja näköjään yksi vuohenputken lehtikin, hyi hyi...

Tässä esikko lähempää. Se on tuotu Turun saaristosta Iniöstä ja muutti vanhan kotimme pihalta nelisen vuotta sitten. Voi hyvin ja kukoistaa! Tänä keväänä bongasin kävelytien varresta metsän reunasta pikkuisia etelänkevätesikoita ja siirsin ne pihaani. Toivon niillekin oikein rehottavaa tulevaisuutta.

Viime keväänä Saaripalstan Sailalta saamani Gold laced -esikko voi myös oikein rehevästi. Tuntuu, että se on tuplannut kokonsa ja kukkia tosiaan pursuaa. Tämä on ihana, ihana, ihana! Saila muuten juuri selvensi kevätesikon ja etelänkevätesikon eroja, kannattaa lukea hänen blogistaan.

Äitienpäivälahjaksi toivoin tänä vuonna riippajalavan ja sellainen nyt takapihallamme nököttää. Entisen kotimme pihalle istutimme sellaisen ja tykkäsin siitä ihan hurjasti. Olisin halunnut sen mukaani, mutta ei sellaista 9-vuotiasta puuta niin vaan muuteta. No, nyt riippajalavapuutos pihassamme on korjaantunut.

Lauantaisilta Marketanpuiston puutarhamarkkinoilta mukaan tarttui yhtä sun toista herkkua, ja yksi niistä on Merimiehensydän -niminen kevätkukkija. Eikös olekin hauskan näköiset kukat? Tämä on sellainen, joka kukittuaan häviää täysin. Täytyykin olla tarkkana myöhemmin kesällä ja syksyllä, ettei runtele tämän juuria.

Niin inspiroivaa aikaa kun tämä toukokuu onkin, välillä pitä vähän levätä. Ja muistaa venytellä varpaita : ))

Kuka on syönyt jouluruusuni?

Huhtikuussa terassipenkin jouluruusuni aloittivat oikein lupaavat kukintansa. Kaksi tummaa jouluruusun taimea ovat nyt kolmevuotiaita ja viime keväänä ne eivät suvainneet tehdä yhtään kukkaan. Niinpä olin tänä vuonna erityisen iloinen monista nupuista.

Myös vaaleajouluruusu (Helleborus Niger) pisti parastaan: Kummassakin isossa yksilössä oli hirmuinen nippu nuppuja, joista suuri osa avautui kauniisti pienistä talven vaurioista huolimatta.

Kunnes huomasin, että joku käy öisin napsimassa kukkia suuhunsa. Ensin hävisi toisen puskan kukat, varret vain jäivät jäljelle. Sitten alkoi huveta myös toisen rykelmän kukat.

Päätin suojata kallisarvoiset kukkaset ja askartelin verkosta niille huput. Yläkuvassa näkyykin, kuinka muutamaa kukkavartta on jo verotettu, enää yksi jäljellä.

Vaaleajouluruusun harvennettu tupas sai myös verkkohupun suojakseen.

Mutta ei auttanut verkko, niin oli eräänä yönä napsittu tumman jouluruusun kukka verkon alta! Tajusin siinä vaiheessa, että verkkoni ei ollut kovin tukeva, sillä sitä ei ollut kiinnitetty maahan. Arvelin, että asialla on ollut ystävämme rusakko, joka on saanut verkkohuppua vaan työnnettyä ja siten päässyt käsiksi kukkiin.

Viritin vaaleajouluruusun verkolle kukkakepeistä tuet, jotta verkko ei pääsisi enää liikkumaan. Ei auttanut sekään, seuraavana aamuna ei ollut yhden yhtä kukkaa jäljellä. Olisiko tuholainen sittenkin ollut myyrä, joka mahtuu verkon silmistä sisäpuolelle? En tiedä.

Uskaltauduin kaikesta huolimatta istuttamaan uusimman hankintani Double Ellen -jouluruusun terassipekkiin, mutta suojasin sen tuollaisella tiheämmällä ja painavalla verkkotötteröllä. Kuka tai mikä kukkien napsja onkaan ollut, se ei osaa kiivetä verkkoa pitkin ylös kukkien luokse.

Onneksi on kuvat muistona nupuista ja auenneista kukista, jotain lohtua sentään...